Kilpailuta lainat ja lähde suunnistusmatkalle ulkomaille

Suunnistus on jännittävä harrastus, joka kasvattaa kuntoa ja jossa yhdistyvät etsimisen riemu, urheilu ja uusien paikkojen kokeminen. Suunnistusta harrastetaan joka puolella maailmaa. Olet ehkä miettinyt lähtemistä suunnistusmatkalle kauemmaksi, mutta tällä hetkellä sinulla ei ole ylimääräistä rahaa? Matkalle lähtemistä ei kuitenkaan välttämättä tarvitse siirtää, koska sopivan suuruinen kulutusluotto voi olla ratkaisu tilanteessasi. Nykyään kulutusluottojen koroissa ja kuluissa on suuria eroja keskenään, siksi on melkeinpä välttämätöntä kilpailuttaa lainat ennen lainapäätöksen tekemistä. Tässä kirjoituksessa neuvomme sinulle, miten haet lainaa netistä kulutusluottoja kilpailuttamalla.

Ulkomaille suuntautuvalle reissulle kannattaa varata riittävästi rahaa mukaan, koska ylimääräisiltä kustannuksilta on vaikea välttyä. Reissuilla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, ja budjettia on siksi hyvä olla hieman enemmän kuin liian vähän. Erilaisia kulutusluottoja on markkinoilla niin paljon, että nopeinta, helpointa ja yksinkertaisesti järkevintä on antaa lainojen kilpailutuksen asiantuntijan vertailla veloituksetta luotot puolestasi.

Löydä edullinen laina kilpailutuspalvelun avulla

Suomalaisilla rahoitusmarkkinoilla kulutusluottoja tarjoavia yhtiöitä on jo kymmeniä. Kotimaisten rahoituslaitoksien lisäksi markkinoille on tullut myös ulkomaalaisia rahoituslaitoksia houkuttelevina lainatarjouksineen. Pankit ja rahoituslaitokset hallitseva mainonnan tänä päivänä paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Tunteisiin vetoavissa lainamainoksissa korot ja kulut kerrotaan kuitenkin ainoastaan viitteellisesti, yleensä parhaassa mahdollisessa valossa. Lainanhakijan on hyvä tietää, että lopullinen lainatarjous annetaan yksilöllisen luottoarvion perusteella ja korko voi olla erilainen kuin mainoksessa.

Rahalaitos on toiminut luotettavana lainanvälittäjänä jo vuodesta 2011 lähtien. Kaikki Rahalaitoksen yhteistyökumppanit ovat tunnettuja ja hyvämaineisia pankkeja ja rahoituslaitoksia. Tavoitat yhdellä hakemuksella kaikki yli 25 yhteistyökumppania. Kaikista suurin hyöty hakea lainaa kilpailutuspalvelun kautta on se, että sinun ei tarvitse käyttää aikaasi ja vaivaasi siihen, että haet jokaisesta rahoituslaitoksesta erikseen lainaa, perehdyt lainatarjouksiin ja vertailet niitä keskenään. Varovastikin arvioituna perusteelliseen itsenäiseen luottojen vertailuun menee useita päiviä aikaa.

Rahalaitoksen vertailupalvelu esittää saamasi lainatarjoukset selkeästi listattuna palvelussa. Lisäksi saat tarjoukset myös sähköpostiisi. Lainatarjouksien kohdalla sinun ei tarvitse kiirehtiä, sillä aikaa niihin perusteellisesti tutustumiseen on riittävästi.

Miten kulutusluoton hakeminen kilpailutuspalvelun kautta tapahtuu?

Lainanhakeminen on nopeaa ja vaivatonta. Suosittelemme kuitenkin, että olet tarkka hakemuksen täyttämisen kanssa, koska saat lainatarjouksia hakemuksessa antamiesi tietojen perusteella. Useimmat pankit ja rahoituslaitokset tekevät luottoarvioinnin automaattisesti ja saat päätöksen luotosta muutamassa minuutissa luottoyhtiöiden asiakaspalveluiden aukioloaikoina.

Tänä päivänä rahoituslaitokset ovat usein auki myös viikonloppuisin ja iltaisin. Lainoja siis maksetaan myös virka-ajan ulkopuolella. Lainatarjouksia kannattaa kuitenkin harkita rauhassa. Lainapäätöstä ei ikinä kannata tehdä hätiköidysti. Sopivan tarjouksen löydettyäsi voit hyväksyä lainatarjouksen verkkopankkitunnuksiesi avulla. Ennen hyväksymistä kannattaa aina lukea luottoehdot huolellisesti ja ennen kaikkea katsoa mitä lainan todellinen vuosikorko pitää sisällään.